Yrttien kuningatar pyhä basilika auttaa torjumaan stressiä – ja maistuu taivaalliselta tomaatin ja mozzarellan kera, nam!
Jotkut teistä lukijoista ovat ehkä saaneet pussillisen luomubasilikan siemeniä. Toivomme, että juuri te olette löytäneet tämän blogin. Jos pussi pyörii työpöydällä etkä tiedä mitä ihmettä sillä(kin?) tekisi, tässä pari tuoretta syytä upottaa siemenet ja sormet multaan.
Touko-kesäkuu ovat monessa työpaikassa kiireisiä, sillä usein juuri ennen kesälomien alkua työt tuntuvat kasautuvan. Samalla stressi kasvaa ja juuri kun Suomen kesä on parhaimmillaan, onkin vaikeaa nauttia auringonpaisteesta ja lämmöstä.
Stressin kaatamiseen on olemassa kuitenkin hyvin yksinkertainen ja halpa keino: pyhä basilika, uutisoi Health News com. Tällä yrttikasvilla tiedetään olevan tulehduksia ehkäiseviä sekä antioksidanttisia ominaisuuksia. Yrttitarha.com -verkkosivuston mukaan basilikaa pidetäänkin sen kotimaassa Intiassa kaikista pyhimpänä kasvina. Yrttien kuningattareksi sanottu pyhä basilika auttaa siis stressin mahdollisesti aiheuttamaan verensokerin heittelyyn.
Puutarhan hoitaminen on myös ihan omakohtaisen kokemuksen mukaan stressiä vähentävää toimintaa, joten jos istutat basilikan siemenet, stressi vähenee sillä hetkellä. Parin viikon päästä alkaa mullasta puskea vihreitä taimia ja kun jaksat odottaa vielä pari viikkoa, saat ihka omat stressinpoistajat salaatin joukkoon.
Kesäloman voikin sitten aloittaa stressittömänä ja hyvillä mielin Tulevaisuuden yksinkertaisin reseptein. Ja koska luomubasilika on tutkitusti hyvin runsaskasvuinen, yhdestä ruukustakin riittää tähän mainioon ohjeeseen riittävästi vihreää voimaa.
Basilikaöljy
0,6 dl hienonnettua basilikaa
4 dl oliiviöljyä
Basilika ja hiukan öljyä laitetaan tehosekoittajaan. Konetta käytetään 5 sekuntia ja loppuöljy lisätään joukkoon. Säilytetään puhtaassa pullossa jääkaapissa. Pysyy hyvänä pari viikkoa. Öljyä käytetään salaatin kastikkeissa ja se sopii myös pizzan voiteluun ennen paistamista. Lähde: Lehtonen, Ullan maustekasvimaa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Monta vuotta olen harjoitellut kaupasta ostetun ruukkubasilikan hengissäpitämistä keittiön ikkunalla. Aikansa kesti, ennen kuin ymmärsin kuinka usein sitä pitää kastella. Tuuppaan ruukun usein multaan, en poista suojaruukkua juuriston ympäriltä koska juuret ovat herkkiä katkeamaan, näin saan isomman multamäärän juurien ympärille ja kosteus pysyy tasaisempana. Näin yritti pysyy usein hengissä, joskus myös ei pysy. Sellaista jännitystä elämään.
VastaaPoistaErja
Kiitos Erjalle tarpeellisesta kommentista. Basilikaa täytyy siis hoivata, jotta voi nauttia sadosta.
VastaaPoista