torstai 2. syyskuuta 2010

Pienistä puroista valtameretkin syntyvät

Paperimukeista kohti energiapihejä asuntoja?
HS/Kuluttaja 1.9.2010
Toimittaja Jussi Laitinen käynnisti (jälleen) keskustelun ekoteoista. Pienillä teoilla ei ole jutun mukaan mitään merkitystä ja ne vievät huomion oikeilta ekoteoilta, kuten asumisen energiasta, autoilun vähentämisestä tai kasvisruoalta. Toivottavasti juttu ei saanut niitä, jotka ovat vasta heränneet pienien ekotekojen kautta hoksaamaan omien valintojensa merkityksen, lopettamaan kokonaan. Tällaisilla jutuilla pessimistejä palkitaan.

Me optimistit uskomme edelleen, että maailmaa voi muuttaa pienin askelin, pala kerrallaan. Kyse ei ole pelkästään pienistä valinnoista maapallon hyväksi, vaan elämänlaadusta, valinnoista toisenlaisen maailman ja tulevaisuuden puolesta. On totta, että jo termi ’pienet ekoteot’ on ristiriitainen. Miksi tehdä pieniä ekovalintoja, kun lopullinen tavoite olisi jättää kuluttaminen vähemmälle. Termiä on helppo käyttää ja sillä saa mukavaa pikku täytettä aikakauslehtien niksipalstoille tyyliin: vie ekotuliaiset mökille. Kuluttajille, ei ihmisille suunnatut lehdet voivat näin toitottaa.

Uudet sukupolvet, jotka ovat oppineet kierrättämään ja kasvisruokaa syömään, tekevät valintoja uusin perustein; myös isommissa asioissa. Meidän sukupolvemme ammentaa oppinsa jatkuvan talouskasvun eetoksesta. Ja siinä maailmassa Laitisen juttu uppoaa kuin veitsi sulaan voihin.

- Ilmastonmuutos on mielenkiintoinen ympäristöongelma. Se ei näy, ei haise eikä aiheuta allergioita, sanoi professori Atte Korhola viime syksynä Keravalla ilmastonmuutosseminaarissa.

Siinäpä se. Miksi tehdä valintoja hiilijalanjäljen pienentämiseksi, kun se ei näy eikä tunnu missään? Me olemme kuin lapsia jotka haluavat kaiken – nyt ja heti. Asenneilmasto on kuitenkin muuttunut vuosikymmenessä ja jopa parissa vuodessa – uskallamme väittää, että juuri näiden pienten ekotekojen ansiosta. Ihmiset joutuvat pohtimaan valintojaan, aiheesta keskustellaan ja väitellään. Ja kun tiedot valintojen ristiriidoista hämmentävät, mihin enää uskoa. Pienet teot ovat ainakin jotain, kun suurista ei saa selkoa. Valitsenko muovikassin vai kestokassin on päivittäinen valinta. Auton hankinta tai hankkimattomuus on vuosien mittainen projekti, asuntoasioita pohditaan vuosikymmenien syklillä.
Tarvitaan sekä puhetta että tekoja. Viestintää eri ihmisten ja organisaatioiden kesken.

2 kommenttia:

  1. Pienet teot tulevat helpommin tehtyä, isoista ei kukaan aloita. Sehän nähdään vaikkapa YK:n ilmastokokouksissa, joissa isoja päätöksiä hierotaan ja hierotaan. Talouskasvua ei saa häiritä. Tehdään siis kaikki, mikä keksitään, isot ja pienet vuorotellen, sitä mukaa kun eteen tulee. Erästä tunnettua sivustoa lainatakseni, "asenne ratkaisee - aina"

    VastaaPoista
  2. Mekin saatiin ECO-mallisto kehyksiä kierrätetyistä materiaaleista ja jokaisesta myydystä kehyksestä istutetaan yksi puu. Melko BASIC-mallisto, mutta ideologia hyvä. Marjo Optikko EYE

    VastaaPoista